Uutistiedote

Vuoria kiivettäviksi

Poiana Braşov, Romanian suosituin hiihtokeskus, oli tänä vuonna Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon itäeurooppalaisten nuorten naimattomien aikuisten vuosittaisen konferenssin tapahtumapaikkana. Tämä 1 020 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitseva paikka sopi täydellisesti konferenssin teemaan ”Vuoria kiivettäviksi”, kohoaahan sen ympärillä Karpaattien korkeimpia huippuja. Teeman oli valinnut isäntämaiden, Romanian ja Moldovan, nuorista naimattomista aikuisista koostuva koordinointikomitea. Yli 150 nuorta yhdeksästä mukaan kutsutusta maasta ja seitsemästä muusta maasta tapasivat toisensa kauniissa hotelli Alpinissa. He saivat nauttia mahtavasta viikosta 21.–25. heinäkuuta 2015. 

Komitean jäsenet selittivät, että teema valittiin kuvastamaan niiden esteiden ylittämistä, joita nämä nuoret joutuvat kohtaamaan elämänsä sekä hengellisillä että maallisilla alueilla. Näitä esteitä, joiden yli heidän on päästävä, ovat mm. kunnollisen koulutuksen hankkiminen, työuran aloittaminen, puolison löytäminen sekä vahvana ja uskollisena pysyminen tässä sekasortoisessa maailmassa. Kirkon seminaari- ja uskontoinstituutti-ohjelmista eri puolilta Eurooppaa tuli erinomaisia opettajia, jotka puhuivat näistä aiheista aamuluokissa. 

”On ollut todella hienoa keskittyä hengellisiin asioihin ja olla monien sellaisten nuorten parissa, jotka pyrkivät rukoilemaan, lukemaan pyhiä kirjoituksia ja noudattamaan käskyjä aivan niin kuin minäkin”, sanoi Davey Runnells, yksi osallistujista.

Iltapäivisin nuoret osallistuivat valitsemiinsa työpajoihin: valokuvauksen perusteet, origami, kuoro, sukututkimus ja laaja palveluprojekti. He vierailivat myös lähellä hotellia sijaitsevassa Branin linnassa, joka on merkittävä rakennus ja muistomerkki Romaniassa. He patikoivat myös vuoristossa.

Joka ilta kirkon johtajistoon kuuluvat voimalliset puhujat innoittivat osallistujia päättämään nyt, miksi he haluavat tulla, ja tekemään myönteisiä muutoksia elämässään. Nuorilla naimattomilla aikuisilla oli tilaisuus kuulla puhujia kuten vanhin Timothy Dyches, toinen neuvonantaja vyöhykkeen johtokunnassa. Hän matkusti Romaniaan puhuakseen erityisesti tähän konferenssiin osallistuville nuorille. Hän huomautti:

”Palatessamme kotiin ajatuksemme ja sydämemme ovat täynnä kiitollisuutta muistorikkaasta ajastamme nuorten naimattomien aikuisten konferenssissa Poiana Braşovissa Romaniassa. Hartain toiveemme on saada nuoret – nuoret naimattomat aikuiset – kokemaan Jumalan ja Vapahtajan rakkautta, kun he ovat kokoontuneet yhteen. Heidän elämänsä voi muuttua, ja sukupolvia voi tulla siunatuiksi.”

Muita erityisvieraita konferenssissa olivat Randall Ridd, toinen neuvonantaja Nuorten Miesten ylimmässä johtokunnassa, ja hänen vaimonsa sekä lähetysjohtaja ja sisar Ivory, jotka palvelevat Romanian ja Moldovan lähetyskentällä.

Näiden innoitettujen opetusten jälkeen seurasi hauskoja toimintoja, joiden tarkoituksena oli saada nuoret toimimaan yhdessä ja luomaan mahdollisesti elinikäisiä ystävyyssuhteita.

”Olen ollut monissa nuorten naimattomien aikuisten konferensseissa, ja tämä on ollut tähän asti paras. Se oli hyvin järjestetty, aikataulu oli toimiva, kaikki sujui hienosti, opettajat olivat erinomaisia ja paikka oli suunnattoman upea! Se kaikki johti moniin henkilökohtaisiin ilmoituksiin ja uusiin ystävyyssuhteisiin!” kertoi Viktor Vékony Unkarista. Hän palveli aiemmin kokoaikaisessa lähetystyössä Romaniassa.

Koko konferenssin ajan voitiin tuntea ihmeellistä yhteistyön ja innostuksen henkeä.  Eräs osallistujista kertoi yrittäneensä ”ottaa kaiken irti jokaisesta toiminnasta joka päivä ennen kuin hänen täytyisi palata todelliseen elämäänsä”. Toiset sanoivat: ”Tätä viikkoa ei koskaan unohdeta.”

Nuoret saapuivat paikalle suurin odotuksin tiistaina iltapäivällä. He olivat muukalaisia, joilla oli yhteinen usko. Monet olivat uhranneet paljon ajastaan ja varoistaan tullakseen paikalle. Lauantaiaamuna he lähtivät sieltä ystävinä koettuaan yhdessä jotakin, mikä auttaa heitä kiipeämään paremmin vuoria, joita kukin heistä joutuu kohtaamaan.

”On ollut etuoikeus osallistua ja olla osana tätä konferenssia”, sanoi Ondret Dite lähtöhetkellä.

Osallistuneet maat:

Mukaan kutsutut maat: Romania, Moldova, Unkari, Puola, Tšekin tasavalta, Slovakia, Slovenia, Kroatia ja Serbia.

Osallistujia tuli myös seuraavista maista: Kypros, Yhdysvallat, Itävalta, Espanja, Hollanti, Saksa, Yhdistynyt kuningaskunta ja Tahiti.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.