Mormon Newsroom
Uutistiedote

Vanhin Perry kuoli 92 vuoden iässä

Vanhin L. Tom Perry Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kahdentoista apostolin koorumista kuoli lauantaina noin klo 15 Kalliovuorten kesäaikaa. Hän oli kuollessaan 92-vuotias.

Vanhin Perry asetettiin  apostoliksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa huhtikuussa 1974. Sitä ennen hän oli palvellut kahdentoista koorumin apulaisena vuodesta 1972 lähtien. Vanhin Perryn kunnioitusta herättävä fyysinen olemus yhdessä hänen innokkuutensa ja elämänmyönteisyytensä kanssa tekivät hänestä sekä vaikuttavan että suositun henkilön kirkon jäsenten parissa kautta maailman.

”Hän oli lämmin, hyväntahtoinen ja hän todella piti ihmisistä. Hän piti kaikista kirkon jäsenistä ja arvosti heitä – luulen, että siitä hänet tullaan muistamaan”, sanoo vanhin Quentin L. Cook kahdentoista apostolin koorumista.

Vanhin Cook sanoo, että muistoihimme jää myös vanhin Perryn todistus Jeesuksesta Kristuksesta. ”Tom Perry todisti voimallisesti Jeesuksesta Kristuksesta. Hän tunsi Vapahtajan; hän rakasti Vapahtajaa.”

”Meidän on oltava rohkeita julistaessamme Jeesusta Kristusta,” vanhin Perry opetti kirkon yleiskonferenssissa lokakuussa 2011. ”Me haluamme muiden tietävän, että me uskomme, että Hän on koko ihmiskunnan historian keskushahmo. Hänen elämänsä ja opetuksensa ovat Raamatun ja muiden pyhinä pitämiemme kirjojen keskeinen sanoma.”

Uuden testamentin aikojen apostolien tavoin myöhempien aikojen pyhien apostolitkin on kutsuttu Jeesuksen Kristuksen erityisiksi todistajiksi. Vanhin Perry oli yksi 15 miehen joukosta, joka valvoo osaltaan tämän maailmanlaajuisen kirkon kasvua ja kehitystä. Kirkkoon kuuluu nykyään yli 15 miljoonaa jäsentä.

Vanhin Perry puhui toistuvasti siitä, kuinka tärkeä tehtävä uskonnolla on yhteiskunnassa, perheessä ja uskonnonvapauden säilyttämisessä, ja hän tähdensi, että ”ratkaisevan tärkeää omantunnonvapautta, joka sisältyy uskonnonvapauteen, täytyy uutterasti varjella ja suojella”. Hän toimi läheisessä yhteistyössä muiden uskontokuntien johtohenkilöiden kanssa edistäessään uskonnonvapauden asiaa.

”Hänellä oli jokamiehen tyylinsä, ja hän oli yhtä tuttavallinen aivan tavallisten ihmisten kuin presidenttien ja hallitsijoidenkin kanssa ja kohteli heitä kaikkia paljolti samalla tavoin. Hänen tapansa tulla toimeen heidän kanssaan oli todella syvällinen”, sanoo Lee Perry, vanhin Perryn poika.

”Luulen, että hänet tullaan muistamaan perheen puolustajana”, Lee Perry sanoo.

Lowell Tom Perry syntyi 5. elokuuta 1922 Loganissa Utahissa Leslie Thomas ja Nora Sonne Perryn perheeseen. Hän palveli kaksi vuotta merijalkaväessä Tyynellämerellä heti toisen maailmansodan jälkeen.

Vanhin Perryn palvelutyö kirkossa alkoi lähetystyössä pohjoisissa osavaltioissa vuonna 1942. Hän palveli sen jälkeen neuvonantajana piispakunnassa Lewistonissa Idahossa, neuvonantajana vaarnan johtokunnassa Sacramentossa Kaliforniassa, korkean neuvoston jäsenenä New Yorkin vaarnassa sekä Bostonin vaarnan johtajana.

Vuonna 1949 hän suoritti kandidaatin tutkintonsa taloustieteessä Utahin osavaltiollisessa yliopistossa ja teki sinne lopputyönsä. Ammattiuransa hän loi vähittäismyynnin alalla toimien Idahossa, Kaliforniassa, New Yorkissa ja Massachusettsissa sijaitsevissa yrityksissä varapääjohtajana ja talousjohtajana.

Vanhin Cook sanoo vanhin Perryn liiketaloudellisesta taustasta: ”Hän oli hyvin käytännönläheinen ja käytännöllinen, ja se on ollut siunaukseksi koko kirkolle. Hän huolehti kovasti lesken rovon säästäväisestä käyttämisestä ja siitä, ettei mitään tuhlattaisi. Hän piti huolta myös suunnitelman laatimisesta ja tilivelvollisuudesta.”

Vanhin Perryn ensimmäinen vaimo Virginia Lee, jonka kanssa hänellä on kaksi tytärtä ja poika, kuoli häntä ennen. Virginia Lee kuoli 14. joulukuuta 1974. Vanhin Perryä jäi kaipaamaan hänen vaimonsa Barbara Taylor Dayton, jonka kanssa hän solmi avioliiton vuonna 1976.

Kirkko ilmoittaa hautajaisjärjestelyjen yksityiskohdista, kun ne tulevat saataville. Päätöstä siitä milloin vapautunut paikka kirkon kahdentoista apostolin koorumissa täytetään, ei ole vielä tehty.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.