Johtohenkilön elämäkertatietoja

Presidentti M. Russell Ballard

Virkaa toimittava presidentti M. Russell Ballard on palvellut kahdentoista apostolin koorumin jäsenenä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa 6. lokakuuta1985 lähtien ja matkustanut kaikkialla maailmassa opettamassa kirkon jäseniä ja johtamassa maailmanlaajuisen kirkon päivittäisiä asioita. 14. tammikuuta 2018 hänet hyväksyttiin ja erotettiin kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittavaksi presidentiksi.

Vanhin Ballard syntyi Salt Lake Cityssä Utahissa 8. lokakuuta 1928 Melvin R. ja Geraldine Smith Ballardin perheeseen. Hän opiskeli Utahin yliopistossa.

Nuorena hän palveli kirkon lähetystyössä Englannissa ja toimi lähetysjohtajan neuvonantajana. Hän on myös palvellut kaksi kertaa piispana.

Vuonna 1974 vanhin Ballard kutsuttiin Toronton lähetyskentän johtajaksi Kanadaan, jossa tehtävässä hän palveli, kun hänet huhtikuussa 1976 kutsuttiin seitsemänkymmenen ensimmäiseen koorumiin. Seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä hän valvoi ja koulutti johtajia hänelle määrätyillä maantieteellisillä alueilla. Myöhemmin hän palveli seitsemänkymmenen koorumien johtokunnassa helmikuusta 1980 lokakuuhun 1985 valvoen kirkon seitsemänkymmenen koorumeja. Suuri osa hänen palvelutyöstään on keskittynyt lähetystyöhön.

Ennen kuin vanhin Ballard kutsuttiin kirkon kokoaikaiseksi johtohenkilöksi, hän teki työtä auto-, kiinteistö- ja sijoitusalalla. Hän on palvellut monissa kirkon ja yhteiskunnan komiteoissa ja johtokunnissa.

Vanhin Ballard solmi avioliiton Barbara Bowenin kanssa Suolajärven temppelissä 28. elokuuta 1951. Heillä on kaksi poikaa ja viisi tytärtä.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.