Uutistiedote

Uudet Mormonin kirjan videot herättävät pyhien kirjoitusten kertomukset eloon

Ensimmäiset videot Mormonin kirja -projektista julkaistiin 20. syyskuuta 2019. Ne jatkavat vuosikymmenen kestänyttä hanketta pyhien kirjoitusten valaisemiseksi.

 

Näissä videoissa käsitellään 18:aa ensimmäistä lukua Mormonin kirjassa, jota Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet pitävät Raamatun kaltaisena pyhänä kirjana. Vaikka videot on kuvattu englanniksi, ne käännetään ja julkaistaan aluksi 15 kielellä.

Niiden julkistaminen on ajoitettu edeltämään uutta vuoden 2020 kotiin keskittyvää kirkon opetusohjelmaa. Tammikuusta 2019 alkaen kirkon jäsenet ovat tutkineet Uutta testamenttia käyttäen englanninkielisiä Raamatun videoita Jeesuksen Kristuksen elämästä. Ensi tammikuusta alkaen vuoden 2020 Tule ja seuraa minua -opetusohjelma keskittyy Mormonin kirjaan, mitä uudet videot täydentävät.

Kirkon johtohenkilöt odottavat, että videot tuovat ihmisiä lähemmäksi Jumalaa ja Jeesusta Kristusta ja auttavat heitä ymmärtämään Mormonin kirjan oppeja.

”Tämä tuo lisän Mormonin kirjan kirjoitettuihin sanoihin auttaen ihmisiä tuntemaan Mormonin kirjan opetusten voiman”, sanoo vanhin Echo Hawk, projektin ohjauskomiteaan kuuluva seitsenkymmen. ”Tämä on kirkon erittäin tärkeä hanke tämän sanoman tuomiseksi koko maailmalle.”

”Tämä projekti on todella herättänyt pyhät kirjoitukset paremmin eloon”, toteaa tuottaja Aaron Merrell. ”Nämä tapahtumat tapahtuivat todellisille ihmisille. He kävivät läpi näitä todella vaikeita aikoja, todellisia haasteita, todellisia kokemuksia. On aivan mahtava nähdä, kuinka kaikki palat yhdistyvät, nähdä, kuinka tiimi tekee todella lujasti töitä, nähdä näyttelijöiden hienot suoritukset. Tähän projektiin liittyy todella paljon intoa ja rakkautta.”

Koko videosarja kattaa noin 60 prosenttia Mormonin kirjan luvuista. Siksi kirkon johtohenkilöt toivovat, että videot innostavat katselijoita lukemaan myös kirjaa.

”Me tuotamme, ohjaamme ja näyttelemme siten, että toivomme videoiden vetävän ihmisiä kirjan puoleen lukemaan syvällisemmin siitä, mitä he ovat nähneet”, sanoo vanhin Kim B. Clark seitsemänkymmenen koorumista.

Tule ja seuraa minua -opetusohjelman lisäksi videoita tullaan käyttämään myös lähetystyöhön sekä henkilökohtaiseen ja perheen katseluun. Videoiden aineistoa ja kuvia on saatavana myös erilaisiin epäkaupallisiin projekteihin.

Lopulta videot julkaistaan uudella Mormonin kirjan videoiden YouTube-kanavalla, sivustolla churchofjesuschrist.org, Mormon Channelissa ja Evankeliumiaiheinen kirjasto -sovelluksessa. Kuvakirjastoon tulee sisältymään jopa 180 videota, kestoltaan 3–5 minuuttia, ja lisäksi jopa 60 kestoltaan 10–20 minuutin videota.

Marraskuussa 2016 tämän projektin ilmoitettiin seuraavan samana vuonna valmistuneita englanninkielisiä Raamatun videoita Jeesuksen Kristuksen elämästä. Kuvaaminen alkoi kesäkuussa 2017, ja projektin valmistumisen odotetaan vievän kuusi vuotta. Videoita on kuvattu Utahissa ja useissa muissa eri paikoissa Pohjois-Amerikassa.

Katso Utahin kuvausten toisen tuotantokauden kulissien taakse.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.