Aihe

Usein esitettyjä kysymyksiä

1. Harjoittavatko mormonit moniavioisuutta?

Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa on yli 14 miljoonaa mormonia, eikä yksikään heistä ole moniavioinen. Moniavioisuuden harjoittaminen on ehdottomasti kielletty Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa. Avioliiton yleisperiaatteena kirkossa on ollut aina yksiavioisuus, kuten Mormonin kirjassa osoitetaan (Jaakobin kirja, luku 2, jae 27). Moniavioisuus oli osa menneisyyttämme 1800-luvulla noin 50 vuoden ajan, mutta se ei ole osa nykyisyyttämme. Moniavioisuus lakkautettiin virallisesti vuonna 1890 – 118 vuotta sitten. Niillä, jotka harjoittavat nykyään moniavioisuutta, ei ole mitään tekemistä kirkon kanssa.

2. Mitä mormonit uskovat Jumalasta?

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa Jumalasta puhutaan usein taivaallisena Isänä, koska Hän on kaikkien ihmishenkien Isä ja heidät on luotu Hänen kuvakseen (Ensimmäinen Mooseksen kirja 1:27). Se on sopiva nimitys Jumalalle, joka on hyvä ja oikeudenmukainen, kaikkitietävä ja kaikkivoipa. Isä Jumala, Hänen poikansa Jeesus Kristus ja Pyhä Henki muodostavat jumaluuden eli mormonien uskonkäsityksen mukaisen pyhän kolminaisuuden.

3. Mitä mormonitemppeleissä tapahtuu?

Temppelit eivät ole Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenten varsinaisia sunnuntain jumalanpalveluspaikkoja. Koska temppelit ovat pyhiä, vain kelvollisten kirkon jäsenten sallitaan päästä temppeleihin. Temppelityön ensisijainen tarkoitus on ”sinetöidä” eli yhdistää perheet, ja noiden perhesuhteiden odotetaan jatkuvan kuoleman jälkeen. Samoja temppeliseremonioita voidaan toimittaa niiden puolesta, jotka ovat kuolleet. Temppeliseremonioille ei ole vastinetta muissa kristillisissä kirkoissa.

4.  Uskovatko mormonit Raamattuun?

Kirkko kunnioittaa Raamattua Jumalan sanana, pyhiä kirjoituksia sisältävänä pyhänä kirjana. Myöhempien aikojen pyhät pitävät arvossa sen opetuksia ja tutkivat koko elämänsä ajan sen jumalallista viisautta. Sen lisäksi Raamatun opetuksia pohditaan ja niistä keskustellaan jumalanpalveluksissa. Muut pyhät kirjat – Mormonin kirja, Oppi ja liitot ja Kallisarvoinen helmi – vahvistavat ja tähdentävät Jumalan opetuksia antamalla lisätodisteita ja tarjoamalla koskettavia kertomuksia henkilökohtaisista kokemuksista, joita monet ihmiset ovat saaneet Jeesuksesta Kristuksesta. Kirkon apostolin M. Russell Ballardin mukaan ”Mormonin kirja ei heikennä eikä halvenna Raamattua eikä vie siltä huomiota. Päinvastoin se avartaa, laajentaa ja vahvistaa sitä.”

5. Ovatko mormonit kristittyjä?

Jeesus Kristus on keskeisellä sijalla Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa, joka kantaa Hänen nimeään. Jokainen rukous kotona ja jokainen saarna kirkossa päätetään Jeesuksen Kristuksen nimessä. Sakramentin (ehtoollisen) vertauskuvat, jotka nautitaan viikoittain jumalanpalveluksessa, ovat symbolina Hänen sovituksestaan. Kristuksen sovittava uhri maksaa kaikkien ihmisten syntien hinnan sillä ehdolla, että ihmiset tekevät parannuksen. Hänen uhrinsa ansiosta koko ihmiskunta tulee myös nousemaan kuolleista kuolemattomuuteen.

6. Mikä on kirkkonne kanta suhteisiin eri rotujen välillä?

Evankeliumi on kaikkia ihmisiä varten. Kaikkiin etnisiin ryhmiin kuuluvat ovat aina tervetulleita kirkkoon, ja heitä on kastettu jäseniksi. He saarnaavat ja pitävät rukouksia seurakunnan edessä. Vaikka kirkossa ei ole koskaan ollut eri seurakuntia eri etnisiin ryhmiin kuuluville, niin afrikkalaista alkuperää olevia miespuolisia jäseniä ei asetettu aiemmin pappeuden virkoihin. Käytäntö muuttui kesäkuussa 1978, ja kirkko alkoi heti asettaa aktiivisia mustia miehiä pappeuden virkoihin kaikkialla kautta maailman, missä he kävivät kirkossa. Vuonna 2006 silloinen kirkon presidentti Gordon B. Hinckley julisti, ”ettei kukaan, joka esittää väheksyviä huomautuksia henkilöistä, joilla on toinen etninen tausta, voi pitää itseään todellisena Kristuksen opetuslapsena. Eikä hän voi ajatella olevansa sopusoinnussa Kristuksen kirkon opetusten kanssa. Ymmärtäkäämme kaikki, että jokainen meistä on taivaallisen Isämme poika tai tytär, ja Hän rakastaa kaikkia lapsiaan.”

7. Mitä mormoninaiset saavat tehdä kirkossa?

Naisilla on olennainen osa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon työssä. Vaikka naisia ei asetetakaan kirkossa pappeuteen eivätkä he siten toimita sellaisia riittejä kuin kastaminen tai sakramentin vertauskuvien siunaaminen, he palvelevat ylimmissä johtotehtävissä sekä lähetyssaarnaajina ja opettajina ja saarnaavat usein seurakunnan edessä ja johtavat sen rukouksia jumalanpalveluksissa.

8.  Miksi kirkko lähettää maailmalle lähetyssaarnaajia?

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähetystyö perustuu Uuden testamentin malliin, jossa lähetyssaarnaajat palvelevat pareittain opettaen evankeliumia ja kastaen uskovia Jeesuksen Kristuksen nimeen (ks. esim. Pietarin ja Johanneksen työ Apostolien teoissa). Kirkon lähetystyössä palvelee kerrallaan yli 52 000 alle 25-vuotiasta lähetyssaarnaajaa lähes 350 lähetyskentällä kautta maailman. Lähetystyö on vapaaehtoista, ja lähetyssaarnaajat rahoittavat oman lähetystyönsä. He saavat toimeksiantonsa kirkon keskustoimistosta, ja heitä lähetetään vain sellaisiin maihin, joissa valtiovalta sallii kirkon toimia. Joissakin osissa maailmaa lähetyssaarnaajia lähetetään palvelemaan vain humanitaarisissa tai muissa erityisissä lähetystyötehtävissä. 

9. Mikä on mormonien käsitys elämän tarkoituksesta?

Myöhempien aikojen pyhät näkevät olemassaolon kuolevaisuudessa sijoittuvan suureen ja laajaan kokonaisuuteen aina kuolevaisuutta edeltävästä elämästä, jossa kaikkien ihmisten henget elivät taivaallisen Isän luona, tulevaan elämään Hänen luonaan, missä kasvaminen, oppiminen ja kehittyminen jatkuvat. Elämää maan päällä pidetään koetusaikana, jossa ihmisiä koetellaan ja testataan – ja jossa he saavat kokemuksia, joita ei voi saada missään muualla. Jumala tiesi, että ihmiset tekisivät virheitä, joten Hän varasi Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen, joka ottaisi päälleen maailman synnit. Kirkon jäsenille fyysinen kuolema maan päällä ei ole loppu vaan uuden vaiheen alku Jumalan suunnitelmassa lapsiaan varten.

10. Miksi mormonit eivät tupakoi tai juo alkoholia?

Myöhempien aikojen pyhien terveyslaki perustuu viisauden sanaan, vuonna 1833 saatuun ilmoitukseen, jossa määritellään ruoka-aineita, jotka ovat terveellisiä, ja aineita, jotka eivät ole hyväksi ihmiskeholle. Sen mukaan alkoholi, tupakka, tee, kahvi ja huumeet ovat kiellettyjä niiden riippuvuutta aiheuttavien ja vahingollisten vaikutusten vuoksi. Kalifornian yliopiston (UCLA) vuonna 1997 päättyneessä 14 vuotta kestäneessä tutkimuksessa seurattiin 10 000 Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenen kuolleisuusastetta ja osoitettiin, että kirkon jäsenillä, jotka noudattivat terveyslakia, kuolleisuus syöpään ja sydän- ja verisuonitauteihin oli yksi alhaisimmista Yhdysvalloissa ja että terveyslakia noudattavien kirkon jäsenten odotettavissa oleva elinikä oli 8–11 vuotta korkeampi kuin valkoihoisella väestöllä yleensä Yhdysvalloissa.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.