Uutistiedote

Totuus voittaa! Yhdistyneen kuningaskunnan mormonit kunnioittavat brittiläistä perintöä The British Pageant -näytelmässä

Keskiviikkona 31. heinäkuuta on yhdeksän kertaa esitettävän The British Pageant -näytelmän ensi-ilta. Tapahtuma on ensimmäinen laatuaan Euroopassa. Yli 300 vapaaehtoista Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsentä, kaiken ikäisiä ja taustaltaan erilaisia, esiintyy yleisölle tässä musiikkinäytelmässä, joka kertoo tarinan heidän brittiläisestä perinnöstään ja syvistä kristillisistä juuristaan. Pageant-näytelmä esitetään Prestonin temppelin tontilla Chorleyssa Englannissa. Näyttävän telttakatoksen alle on rakennettu 45 neliömetrin kokoinen esityslava, ja yleisöä paikalle mahtuu 1 500 henkeä kerrallaan.

Koko perhe voi nauttia 1800-luvun teeman mukaisista juhlallisuuksista, joihin kuuluu pelejä, käsityötaitoja ja paraati. Sen jälkeen lipun lunastaneille esitetään näytelmä. 200 henkilöä käsittävä kuoro esittää sekä perinteistä että uutta musiikkia ja täydentää sadan brittiläisen kirkon jäsenen näyttelijäkaartia, joka on harjoitellut osiaan maaliskuussa päättyneistä koe-esiintymisistä alkaen. 

Näytelmän johtaja Stephen Kerr sanoo: ”Meillä myöhempien aikojen pyhillä on mahtava hyviä uutisia sisältävä tarina kerrottavana koko maailmalle. Suuri osa tämän vaikuttavan kertomuksen alusta tapahtui Englannissa.”

Yleisö kuulee brittiläisiä kertomuksia uhrauksesta ja sitoutumisesta, jotka edelsivät Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon perustamista. Marttyyrit kuten William Tyndale ja Thomas More antoivat henkensä, jotta kaikki englantilaiset voisivat lukea omalle kielelleen käännettyä Raamattua. Yleisö saa myös nähdä toisinnon ensimmäisten mormonilähetyssaarnaajien saapumisesta Englantiin vuonna 1837 ja kuulla sanoman, joka muutti monien ihmisten elämän. Sen jälkeen kun heidät oli kastettu mormoneiksi, he muuttivat joukoittain Yhdysvaltoihin. Kertomus esitetään musiikin, näyttelemisen ja 150 vuotta vanhojen päiväkirjamerkintöjen lukemisen keinoin.

”Se on kertomus niistä, jotka etsivät totuutta ja pysyvät sen löydettyään uskollisina ja tosina sille”, sanoo vanhin Kerr. ”Se on meidän kertomuksemme, ja kun kerromme sen esivanhempiemme sanoin, uskomme, että kerromme myös oman henkilökohtaisen todistuksemme Jeesuksen Kristuksen evankeliumin palautuksesta.”

Kertomuksen esittävät kaiken ikäiset ja taustaltaan erilaiset mormoniuskontoon kuuluvat jäsenet. Tämä suuri näyttelijäkaarti ja kuoro koostuvat harrastelijaesiintyjistä kaikkialta Britanniasta. He ovat kuluneiden kuukausien aikana vapaaehtoisesti käyttäneet aikaansa yhteisiin harjoituksiin, vuorosanojen opiskeluun ja kansantanssien opetteluun.

Elizabeth Roberts Gloucestershiresta tanssi aikoinaan The Royal Ballet -balettiseurueessa. Hän esiintyy Pageant-näytelmässä yhdessä 10-vuotiaan lapsenlapsensa Caitlinin kanssa. Hän sanoo: ”Vaikka kaikki esiintyjät ovat vapaaehtoisia eikä suurimmalla osalla juuri ole kokemusta alalta, aulis sydän ja Hengen läsnäolo paikkaavat puutteet.”

Vapaaehtoisille kuten piispa Simon Mundaylle Pohjois-Yorkshiresta Pageant-näytelmä on koko perheen asia – kaikki viisi hänen lastaan (iältään 8–16-vuotiaita) ovat mukana esityksessä, ja hänen vaimonsa laulaa kuorossa.

Beasleyn perhe Leicestershiresta on yhtä täynnä intoa Pageant-näytelmän vuoksi. Kuvaillessaan sitä, kuinka he valmistautuvat Pageant-näytelmän rooleja varten ja opettelevat vuorosanojaan, Carol Beasley sanoo: ”Meidän keittiömme, olohuoneemme ja ruokasalimme kaikuvat usein Heber C. Kimballin, George Q. Cannonin, Alexander Bairdin ja muiden äänistä [he olivat varhaisia Britanniassa palvelleita lähetyssaarnaajia].”

”Odotamme todella innolla tätä suurenmoista tapahtumaa ja hienoihin ystäviin tutustumista. Odotamme innolla, että voimme antaa kaikkemme ja kertoa kallisarvoisimmista tunteistamme Jeesuksen Kristuksen evankeliumia kohtaan.”

Pageant-näytelmän on kirjoittanut Alexandra Mackenzie Johns Jerseystä. Hän toimii myös ohjaajana johtaen suurempaa näyttelijäkaartia kuin mitä useimmissa Broadway-esityksissä on. Beth Trebilcock Lancashiresta johtaa musiikkia. Amy Robinsonilla Lontoosta on ehkä kaikkein suurin haaste – viimeisinä raskauskuukausinaan hän teki koreografiat perinteisiin kansantansseihin, joihin jopa teinipojat pystyisivät osallistumaan!

Vanhin Clifford Herbertson, joka on vyöhykeseitsenkymmen, sanoo: ”Kirkon rikas historia [Englannissa] on jotakin, mitä suurin osa ihmisistä ei tunne, eivät edes monet omista jäsenistämme. 1800-luvulla tapahtui huomattava määrä kääntymyksiä, ja kymmenettuhannet britit ja irlantilaiset liittyivät kirkkoon. The British Pageant herättää henkiin tuon mormonismin varhaisen historian Brittein saarilla.”

Sivustolla mormonnewsroom.org.uk on englanninkielisiä päivityksiä Pageant-näytelmän tapahtumista.

 

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.