Uutistiedote

Presidentti ja sisar Nelson lähtevät maailmanlaajuiselle kiertomatkalle

Kuten viime kuussa ilmoitettiin, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon presidentti Russell M. Nelson ja hänen vaimonsa Wendy sekä vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista ja hänen vaimonsa Patricia matkustavat huhtikuussa Eurooppaan, Afrikkaan ja Aasiaan. Tämän maailmanlaajuisen uskontokunnan johtohenkilöiden on tarkoitus lähteä Salt Lake Citystä ja käydä kahdeksassa kaupungissa yhdentoista päivän aikana 10.–23. huhtikuuta 2018.

 

Mormoniuskonnon johtohenkilöiden on tarkoitus muiden vierailujen lisäksi tavata jäseniä ja lähetyssaarnaajia seuraavissa paikoissa:

Torstaina 12. huhtikuuta

Lontoo, Englanti

Lontoossa pidetään torstai-iltana 12. huhtikuuta kokous, joka lähetetään kirkon seurakuntakeskuksiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlannissa. Tilaisuuteen tarvitaan pääsylippu, ja ne ovat jo jaossa. Kirkolla on Yhdistyneessä kuningaskunnassa noin 186 000 ja Irlannissa lähes 4 000 jäsentä. Ensimmäiset ulkomaille lähteneet lähetyssaarnaajat lähetettiin Britanniaan vuonna 1837, vain seitsemän vuotta kirkon perustamisen jälkeen. Euroopassa on lähes 512 000 myöhempien aikojen pyhää.

Lauantaina 14. huhtikuuta

Jerusalem, Israel

Myöhempien aikojen pyhien kanssa pidetään konferenssi Pyhässä maassa. Kirkolla on Israelissa neljä seurakuntaa ja noin 260 jäsentä. Jerusalemissa on Brigham Youngin yliopiston Jerusalem-keskus. Suunnitelmissa on myös vierailuja Jerusalemin historiallisille paikoille.

Maanantaina 16. huhtikuuta

Nairobi, Kenia

Keniassa kirkon johtohenkilöt osallistuvat kokoukseen, joka lähetetään kaikkiin myöhempien aikojen pyhien seurakuntiin kyseisessä maassa. Ensimmäiset afrikkalaiset käännynnäiset Keniassa kastettiin vuonna 1979. Nyt Keniassa on yli 13 000 jäsentä.

Kirkon jäsenmäärä Afrikassa kasvaa, ja nykyään siellä on noin 540 000 jäsentä.

Tiistaina 17. huhtikuuta

Harare, Zimbabwe

Zimbabwessa pidetään kokouksia lähetyssaarnaajien ja jäsenten kanssa. Hartaustilaisuus lähetetään kaikkiin myöhempien aikojen pyhien seurakuntiin tässä Afrikan maassa.

Lähes 30 000 myöhempien aikojen pyhää pitää Zimbabwea kotimaanaan. Lähetystyö alkoi silloisessa Etelä-Rhodesiassa 1930-luvun alkupuolella.

Torstaina 19. huhtikuuta

Bengaluru, Intia

Intiassa kirkon johtohenkilöt kokoontuvat jäsenten ja lähetyssaarnaajien kanssa. Siellä on yli 13 000 jäsentä ja yli 40 seurakuntaa. Epävirallista lähetystyötä alettiin tehdä Intiassa 1850-luvulla. Ensimmäinen seurakuntakeskus Intiassa vihittiin käyttöön helmikuussa 2002.

Nykyään Aasiassa on yli 1,1 miljoonaa myöhempien aikojen pyhää.

Perjantaina 20. huhtikuuta

Bangkok, Thaimaa

Thaimaassa pidetään kokous jäsenille. Säännöllisille jumalanpalveluksille saatiin lupa vuonna 1961, ja presidentti Gordon B. Hinckley pyhitti maan evankeliumin saarnaamiselle marraskuussa 1966. Thaimaassa on yli 21 000 myöhempien aikojen pyhää ja 40 seurakuntaa.

Lauantaina 21. huhtikuuta

Hongkong

Hongkongissa on suunniteltu pidettäväksi kokous myöhempien aikojen pyhien kanssa. Lähetystyön keskustoimisto perustettiin Hongkongiin vuonna 1949, missä on nykyään lähes 25 000 jäsentä ja 41 seurakuntaa. Temppeli valmistui vuonna 1996.

Sunnuntaina 22. huhtikuuta

Honolulu, Havaiji, Yhdysvallat

Maailmanlaajuinen palvelutyökiertomatka päättyy Havaijiin, missä pidetään kokous Brigham Youngin yliopiston Havaijin kampuksella Laiessa. Havaijissa on 74 000 mormonia ja kaksi temppeliä, toinen Laiessa Oahun pohjoisrannalla ja toinen Konassa.

Mormonnewsroom.org-sivustolla kerrotaan matkasta ja näistä historiallisista tapahtumista yksityiskohtaisesti, myös videoin ja valokuvin.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.