Uutistiedote

Palvelumahdollisuuksia jokaiselle

”Kirkko tarjoaa mahdollisuuksia jokaiselle, joka haluaa palvella”, hän sanoo hymyillen istuessaan Frankfurt am Mainissa sijaitsevan hallintorakennuksen vastaanottotiskin takana. Venäjällä syntynyt 21-vuotias vanhin Artur Amojan palvelee 12 kuukautta Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähetyssaarnaajana.

Pukeutuneena valkoiseen paitaan ja solmioon sekä rinnassaan musta nimikyltti hän säteilee samaa iloista innokkuutta kuin kuka tahansa toinen mormonilähetyssaarnaaja. Ja kuten kaikkia miespuolisia lähetyssaarnaajia, häntä puhutellaan nimityksellä ”vanhin”.

Vanhin Amojanin äiti liittyi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon Pietarissa, kun vanhin Amojan oli vasta kaksivuotias. Lähetystyössä palveleminen on ollut hänen mielessään hänen varttuessaan Thüringenissä.

Kun ajankohta lähestyi, hän sai tietää, ettei häntä lähetettäisi toiseen maailmankolkkaan kertomaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumista lähimmäisilleen. Lähetyssaarnaajan tavanomainen päivä kuluu siten, että käydään ihmisten kodeissa, tavataan heitä kadulla tai muilla julkisilla paikoilla, mikä yleensä edellyttää paljon kävelemistä tai pyöräilemistä ja portaiden nousemista.

Vanhin Amojanilla on todettu toispuolihalvaus. Tämä tarkoittaa sitä, ettei hän voi käyttää vasenta kättään tai jalkaansa yhtä tietoisesti kuin toisen puolen raajoja.

Mutta hän on oppinut, ettei hänen tarvitse antaa fyysisten rajoitusten estää häntä elämästä seikkailun ja elinvoiman täyteistä elämää. Hän on innostunut urheilusta – sekä katsojana että urheilijana.

Vanhin Amojan matkustaa mielellään jalkapallostadioneille eri puolille maata. Eniten hän on pitänyt matkoistaan Volksparkstadionille Hampuriin. Hamburger SV on ollut hänen lempijoukkueensa aina siitä asti kun hän katsoi Mestarien liigan karsintaottelun CA Osasunaa vastaan vuonna 2006. Hän myös kuntoilee mielellään.

Kun vanhin Amojanin olosuhteita oli huolella harkittu, hän sai kutsun kirkon palvelulähetyssaarnaajaksi Euroopan vyöhykkeen hallintotoimistoon Frankfurtiin.

Kirkon palvelulähetyssaarnaajat palvelevat kirkkoa ja Herraa Jeesusta Kristusta määrätyn ajan tietyssä palvelupaikassa. Tällä hetkellä eri puolilla maailmaa palvelee yli 30 000 kirkon palvelulähetyssaarnaajaa yli 85 000 kokoaikaisen lähetyssaarnaajan lisäksi.

”Alkuun olin pettynyt, koska halusin mennä muualle ja olla oikea lähetyssaarnaaja”, vanhin Amojan kertoo,  ”mutta sitten opin, että tämäkin työ on tärkeää. Jumala tarvitsee kaikkea apua, ja olen todella kiitollinen, että saan tehdä tätä, koska tämäkin työ on Jumalan valtakunnan rakentamista.”

Useimmat lähetyssaarnaajat kutsutaan tekemään käännytystyötä, muut saavat tehtäviä auttaa huoltotyössä tai humanitaarisissa hankkeissa tai hallinnollisissa tehtävissä. Kaikki ovat sitoutuneita seuraamaan Jeesusta Kristusta palvelemalla lähimmäisiään.

Vanhin Amojanin tehtäviin kuuluu kirjoittaa raportteja kirkon koululaitoksen nuorille tarkoitetuista ohjelmista, huolehtia vastaanottotiskistä, matkustaa eri puolille Saksaa puhumaan kirkon venäläisille ystäville ja olla iltaisin lähetyssaarnaajatoverien kanssa. Hän auttaa kirkkoa toimimaan, jotta se voi mennä eteenpäin.

”Uskon, että jos todella haluaa tehdä jotakin, kaikki riippuu itsestä. Oman haaveen toteuttaminen on omissa käsissä, ja minulla on aina ollut haave palvella lähetystyössä. Olen todella onnellinen, että minulla on nyt tämä mahdollisuus.  Olen siitä todella kiitollinen”, sanoo vanhin Amojan.

Julkaisija: Elisabeth-Anne Ashby

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.