Uutistiedote

Lähetyskenttiä perustetaan uusien lähetyssaarnaajien tulvan myötä

 

Tuhannet lähetystyöhön aikovat nuoret ovat vastanneet innokkaasti presidentti Thomas S. Monsonin lokakuussa 2012 esittämään ilmoitukseen, jolla lähetystyössä palvelevien ikärajaa alennettiin. Kuten ilmoituksen yhteydessä ilmaistiin ja myöhemmin on toistettu, kirkko pyrkii vastaamaan niiden uusien lähetyssaarnaajien lukumäärän kasvuun, jotka ovat suunnitelleet palvelemista lähetystyössä.

Siihen, kuinka pitkään lähetyssaarnaajat ovat lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa (MTC:ssä), on tehty aiemmin ilmoitettuja muutoksia, ja Meksikoon perustetaan uusi MTC. Lisäksi jotkin olemassaolevista 347 lähetyskentästä jaetaan, jolloin muodostuu 58 uutta lähetyskenttää. Aika ajoin kirkko avaa, sulkee ja jakaa lähetyskenttiä eri puolilla maailmaa mukautuakseen lähetyssaarnaajien lukumäärän kasvamiseen ja vähenemiseen sekä muihin tarpeisiin. Uudet lähetyskentät tulevat toimimaan samoilla alueilla kuin jo olemassaolevat lähetyskentät. Mitään uusia maita tai territorioita ei avata lähetystyölle. Tämä uusien lähetyskenttien perustaminen kasvattaa kirkon lähetyskenttien kokonaislukumäärän 405:een.

”Innostunut suhtautuminen lähetystyössä palvelevien ikärajamuutokseen on suonut tuhansille nuorille lisää vaihtoehtoja palvelemiseen, ja he ovat vastanneet tavatonta uskoa osoittaen”, sanoo vanhin Russell M. Nelson, lähetystyön toimeenpanevan neuvoston puheenjohtaja.

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähetyssaarnaajaohjelma on yksi sen tunnistettavimmista ominaispiirteistä. Lähetyssaarnaajia näkee niin satojen maailman suurkaupunkien kaduilla kuin myös tuhansilla pienemmillä paikkakunnilla. Lähetystyötapa perustuu Uuden testamentin malliin, jossa lähetyssaarnaajat palvelevat pareittain, opettavat evankeliumia ja kastavat uskovia Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.