Aihe

Kymmenykset

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet noudattavat raamatullista kymmenysten periaatetta lahjoittamalla kymmenen prosenttia tuloistaan kirkolle.

Kymmenykset on tunnettu Vanhan testamentin ajoista asti. Esimerkiksi Ensimmäisen Mooseksen kirjan kohdassa 14:17–20 kerrotaan, että Abraham maksoi kymmenykset Melkisedekille. Nykyään kymmenysrahoja käytetään moniin eri tarkoituksiin, kuten humanitaariseen työhön sekä seurakuntakeskusten ja temppelien rakentamiseen. Kymmenysrahoilla maksetaan myös kirkon toimintakulut ja rahoitetaan osa lähetyssaarnaaja-, koulutus- ja sukututkimusohjelmista.

Myöhempien aikojen pyhät antavat kymmenyslahjoituksensa paikallisille johtajille. Nämä paikalliset johtajat lähettävät rahat kirkon keskustoimistoon Salt Lake Cityyn Utahiin, jossa komitea päättää, millä tavoin rahoja käytetään. Tämän kokoonpanon muodostavat ensimmäinen presidenttikunta, kahdentoista apostolin koorumi ja johtava piispakunta.

Kuten monien muiden kirkkojen jäsenet, myöhempien aikojen pyhät uskovat, että kymmenysten maksaminen osoittaa kiitollisuutta Jumalalle ja tuo sekä hengellisiä että ajallisia siunauksia.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.