Uutistiedote

Kirkon presidentti palvellut 50 vuotta

Perjantaina 4. lokakuuta 1963, 50 vuotta sitten, Thomas S. Monson hyväksyttiin uusimmaksi jäseneksi kahdentoista apostolin koorumiin, joka on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon toiseksi korkein johtoelin. Hän oli tuolloin 36-vuotias, nuorin apostoliksi kutsuttu mies 53 vuoteen.

Sitten presidentti Joseph Fielding Smithin (1876–1972) presidentti Monson on ensimmäinen johtava auktoriteetti (kirkon johtava virkailija), joka on palvellut puoli vuosisataa. Hän on ollut suurimman osan elämästään kirkon kokopäivätoimisessa palveluksessa – ensin kahdentoista koorumin jäsenenä, sitten kolmen kirkon presidentin neuvonantajana ja viimeiset viisi vuotta kirkon presidenttinä.

Ensimmäisessä puheessaan kirkon jäsenille vuonna 1963 silloinen vanhin Monson lausui todistuksensa. ”Minä tiedän, että Jumala elää, veljeni ja sisareni”, hän sanoi. ”Mielessäni ei ole siitä epäilystäkään. Tiedän, että tämä on Hänen työtään, ja tiedän, että koko tämän elämän suloisin kokemus on tuntea Hänen kuiskauksensa, kun Hän ohjaa meitä työnsä eteenpäin viemisessä.”

Koko 50-vuotisen palvelutyönsä ajan johtavana auktoriteettina presidentti Monson on todistanut tuosta samasta asiasta. Juuri ennen 70-vuotispäiväänsä elokuussa 1997 presidentti Monson sanoi, että yksi niistä asioista, jotka ovat tuoneet hänelle eniten iloa, on ollut ”tuntea Herran töniminen, kehotukset”.

”Ihminen oppii arvostamaan sitä, että taivaallinen Isä tuntee hänet”, presidentti Monson sanoi tuolloin. ”Ja Hän sanoo: ’Tässä, mene ja tee tämä puolestani.’ Kiitän Häntä aina. Ainoa murheeni on, ettei minulla ole enemmän aikaa tehdä niitä monia asioita, joita meidät on kutsuttu tekemään. Teen ahkerasti töitä. Teen pitkää päivää. Toivon, että työskentelen tehokkaasti, mutta en koskaan tunne tehneeni kaikkea sitä, mitä minun pitäisi tehdä. – – Uskon, että meillä on vastuullinen tehtävä vaikuttaa muihin hyvällä tavalla.”

Haastattelussa ennen presidentti Monsonin 81-vuotispäivää kesällä 2008 häneltä kysyttiin, mitä kirkon jäsenet voisivat antaa hänelle lahjaksi.

”Tehkää sinä päivänä jotakin jonkun muun hyväksi, jotta hänen elämänsä olisi parempaa”, hän vastasi. ”Etsikää joku, jolla on vaikeaa tai joka on sairas tai yksinäinen, ja tehkää jotakin hänen hyväkseen.”

Seuraavana vuonna presidentti Monson sai vanhoilta ja nuorilta jäseniltä satoja kirjeitä, joissa kerrottiin siitä, kuinka he olivat palvelleet jotakuta avuntarvitsijaa.

”Sydämeni on harvoin ollut niin liikuttunut ja kiitollinen kuin se oli silloin kun sisar Monson ja minä luimme näistä lahjoista kirjaimellisesti tuntikausia. Sydämeni on täynnä iloa nytkin, kun puhun siitä kokemuksesta ja pohdin ihmisten – sekä antajan että saajan – elämää, jota on sen tuloksena siunattu”, hän sanoi lokakuun 2009 konferenssipuheessaan.

Presidentti Monson on todistanut koko kirkossa tekemänsä palvelutyön ajan siitä, miten tärkeää on lähetystyö ja se, että kerromme muille Kristuksen sanomasta.

Viime lokakuussa kuultiin, kuinka yleisö kohahti konferenssikeskuksessa, kun presidentti Monson ilmoitti lähetyssaarnaajien ikää koskevasta historiallisesta muutoksesta. Nuoret miehet voisivat nyt palvella 18-vuotiaina ja nuoret naiset 19-vuotiaina.

Myöhempien aikojen pyhät ovat reagoineet muutokseen innokkaasti. Tällä hetkellä, lähes vuotta myöhemmin, lähetyssaarnaajien lukumäärä maailmanlaajuisesti on kasvanut 58 000:sta lähes 80 000:een.

Kun presidentti Monsonilta kysyttiin, mistä hän haluaisi, että hänet muistettaisiin, hän vastasi lyhyesti: ”Yritin parhaani.”

 

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.