Uutistiedote

”Hyvinvointiin johtava polku”

Vanhin José A. Teixeira

Euroopan vyöhykkeen johtokunta

Monet ovat tarkastelleet hyvinvointia pelkästään taloudellisesta näkökulmasta. Tämän kapean katsantokannan mukaan ihminen luottaa menestyäkseen pelkästään hyvinvoinnin ulkoisiin merkkeihin, ja pian sen seurauksena huomio keskittyy aineelliseen omaisuuteen tai sen hankkimiseen. Tämä asetelma herättää väistämättä kateuden, ahneuden ja itsekkyyden tuntemuksia. Se myös etäännyttää meidät lähimmäistemme – kuten perheemme – tarpeista, sillä emme enää käytä aikaa siihen, mikä on kaikkein tärkeintä, vaan siihen, mitä me kaikkein eniten haluamme.

Entä hengellinen hyvinvointi?

Voimme saada selkeän ymmärryksen siitä, että olemme taivaallisen Isämme lapsia ja että Hänellä on onnensuunnitelma meitä varten. Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta ja olemalla uskollisia me voimme palata Hänen luokseen. Ymmärrys siitä, että Hän rakastaa meitä ja on antanut meille käskyjä auttaakseen meitä kohtaamaan elämän vastoinkäymisiä, johdattaa meidät olemaan kiitollisia kaikesta siitä, mitä meillä on. Vaikka meillä olisi vain vähän aineellista omaisuutta, tunnemme kiitollisuutta asioista, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä:

  • oma perheemme
  • jäsenyys Herran kirkossa
  • temppelit
  • elävien profeettojen sanomat
  • pyhät kirjoitukset.

Nämä ovat vain muutamia niistä monista siunauksista, joista voimme nauttia kuolevaisuudessa.

Kun haluamme päivittäin tulla lähemmäksi taivaallista Isäämme, me kasvatamme haluamme pitää kaikki käskyt, ja sen seurauksena kasvamme hengellisesti.

Kohdassa OL 29:34 sanotaan: ”Ja nyt, totisesti minä sanon teille, että kaikki on minulle hengellistä, enkä minä ole milloinkaan antanut teille ajallista lakia; en kenellekään ihmiselle enkä ihmislapsille; en Aadamille, teidän isällenne, jonka minä loin.”

Kymmenysten laissa on kyse uskosta, ei rahasta. Se on hengellinen laki, ja sen noudattaminen kertoo meidän hengellisestä hyvinvoinnista ja siitä, että kannamme huolta muiden hyvinvoinnista. Se osoittaa meidän rakastavan Jumalaa ja olevan kiitollisia kaikesta, mitä olemme saaneet.

Joka kerta kun kirjoitan lahjoituslipukkeen antaakseni Herralle kymmenykseni ja muita lahjoituksia, tunnen suurta iloa siitä, että osallistun Jumalan valtakunnan vahvistamiseen. Tiedän auttavani niitä, joilla on vielä vähemmän kuin minulla. Ennen kaikkea tunnen todella olevani hyvinvoinnin polulla, sillä kasvan hengellisesti, tunnen vähäisempää kiinnostusta hetkellisiin asioihin ja uskon vakaammin muinaisten ja nykyisten profeettojen lupauksiin:

”Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta huoneessani olisi ruokaa, ja koetelkaa minua nyt tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot, enkö minä avaa teille taivaan ikkunat ja vuodata teille siunausta, niin ettei ole kylliksi tilaa ottaa sitä vastaan” (3. Nefi 24:10).

”Kehotan sinua ottamaan vastaan Herran kutsun ’koetella’ Häntä. Maksa kymmenyksesi. Avaa taivaan ikkunat. Sinua siunataan runsain mitoin kuuliaisuudestasi ja uskollisuudestasi Herran lakeja ja käskyjä kohtaan.” (Robert D. Hales, ”Kymmenykset – uskon koetus, johon liittyy iankaikkisia siunauksia”, Liahona, marraskuu 2002, s. 27.)

Koko elämäni ajan olen kymmenysten lain ansiosta oppinut arvostamaan enemmän sitä, että meidän tulee laatia perheen talousarvio ja pysyä sen puitteissa sekä käyttää viisaasti niitä voimavaroja, joilla meitä on siunattu. Tämän lain ansiosta minua on siunattu niin, että olen kyennyt erottamaan selkeämmin sen, mikä on kaikkein tärkeintä itselleni ja perheelleni.

Kymmenysten laissa ei ole kyse rahasta vaan uskosta ja kiitollisuudesta, ja se on todellakin laki, joka vie meidät hyvinvoinnin polulle. Siitä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.