Mistä uskonnonvapaus on peräisin?
Eri ihmisiltä saa erilaisia vastauksia. Jotkut uskovat, että se on lahja Jumalalta. Toiset sanovat, että se kuuluu oikeuden luonteeseen. Sitten on niitä, joiden mielestä se on ihmisten luomus, joka on mukautettu aikansa intresseihin ja olosuhteisiin. Kaikki nämä elementit – jumalallinen, luontainen, laillinen – muovaavat kokemustamme uskonnonvapaudesta. Usko Jumalaan tuo siihen hengellistä merkitystä. Oikeuden vaatimukset antavat sille eettistä pohjaa. Mutta ilman lain suojaa uskonnonvapaus jäisi pelkäksi toiveeksi.
Usko Jumalaan tuo uskonnonvapauteen hengellistä merkitystä. Oikeuden vaatimukset antavat sille eettistä pohjaa. Mutta ilman lain suojaa uskonnonvapaus jäisi pelkäksi toiveeksi.
Sellaiset asiakirjat kuten Euroopan ihmisoikeussopimus, Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus ja ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus varjelevat vapauden ihanteita paperilla ja vaikuttavat hallitusten toimiin maailmanlaajuisesti. Sanat luovat kauniita moraalinormeja – ihmisarvo, vapaus, tasa-arvoisuus, luovuttamattomat oikeudet. Mutta näillä sanoilla on hyvin vähän sitovaa vaikutusta, ellei niitä sisällytetä lakiin ja ellei niillä ole yhteiskunnan tukea.
Lait vaihtelevat tietyn maan hallituksen, kulttuurin ja arvojen mukaan, mutta kaipuu itsemääräämisoikeuteen pysyy. Jokaisen ihmisen sydämeen on juurtunut halu kokea arvostusta, tulla kohdelluksi inhimillisesti ja saada tilaa elää uskonkäsitystensä mukaan joko yksin tai uskovien yhteisössä. Tällä tavoin uskonnonvapaudella on perusihmisoikeuden voima, joka perustuu inhimillisiin odotuksiin jo ennen lakien laatimista.
Uskonnonvapaus ei ole kumoamaton. Nykyisin jotkut ihmiset syyllistyvät ja ovat kautta historian syyllistyneet kauheuksiin uskonnon nimissä – terrorismiin, rotuväkivaltaan, murhiin, varkauksiin, kaltoinkohteluun. Laki oikeutetusti kieltää sellaisen toiminnan ja asettaa varokeinoja sellaisen estämiseksi. Uskonnonvapauteen ei sisälly oikeutta olla väkivaltainen, vaarantaa yleinen turvallisuus tai terveys, varastaa tai vahingoittaa omaisuutta tai riistää heikkoja. Onneksi sellaiset väärinkäytökset ovat poikkeus uskonnollisten ihmisten ja ryhmien yleisesti noudattamassa ihmisarvon mukaisessa käyttäytymisessä, sillä useimmat näistä haluavat vain vapautta elää uskonkäsityksiensä mukaan arvokkaasti ja rauhassa. Uskonnon harjoittamiselle tulee asettaa lain rajoituksia vain silloin kun se on välttämätöntä todella tärkeiden intressien suojelemiseksi.
Jokaisella maalla on lakeja, joilla hallinnoidaan sen uskonnollisia asioita. Ilman niitä ei olisi mitään yleistä järjestelmää, jolla eri ryhmät tulisivat toimeen yhteiskunnassa. Jotkut pelkäävät, että vieraat uskonnot vaarantavat maan kulttuuriset arvot ja yhtenäisyyden. Mutta niin kauan kuin uskonnot noudattavat lakia, käyttäytyvät vastuullisesti ja edistävät yhteistä hyvää, ne todennäköisemmin täyttävät tehtävänsä ja vähentävät noita pelkoja.
Mutta jos lainkäyttö joutuu hakoteille ja polkee ihmisoikeuksia, on tärkeää, että omantuntonsa mukaan toimivat ihmiset, myös uskontokuntiin kuuluvat, ilmaisevat mielipiteensä kohteliaasti ja lain puitteissa saadakseen aikaan uudistuksia. Lain rikkominen uskonnonvapauden tavoittelussa jättää uskovat tyhjin käsin. Terve kunnioitus oikeudenmukaisia lakeja kohtaan on paras perusta epäoikeudenmukaisten lakien uudistamiseksi lain keinoin.