Johtohenkilön elämäkertatietoja

Vanhin Dale G. Renlund

Vanhin Dale G. Renlund nimitettiin kahdentoista apostolin koorumiin 3. lokakuuta 2015. Kutsun saadessaan hän palveli seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin jäsenenä, mihin tehtävään hänet kutsuttiin 4. huhtikuuta 2009. Hän on palvellut aiemmin Afrikan kaakkoisen vyöhykkeen johtajana.

Suoritettuaan lääketieteen kandidaatin ja tohtorin tutkinnot Utahin yliopistossa vanhin Renlund sai lisää lääketieteellistä ja tutkijakoulutusta Johns Hopkinsin sairaalassa. Hän oli lääketieteen professorina Utahin yliopistossa ja lääketieteellisenä johtajana Utahin elinsiirtosairaaloiden sydämensiirto-ohjelmassa.

Vanhin Renlund on palvellut lukuisissa kirkon tehtävissä kuten kokoaikaisena lähetyssaarnaajana Ruotsissa, vaarnanjohtajana, piispana ja vyöhykeseitsenkymmenenä.

Vanhin Renlund syntyi Salt Lake Cityssä Utahissa marraskuussa 1952. Hän solmi avioliiton Ruth Lybbertin kanssa vuonna 1977. Heillä on yksi tytär.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.