Uutistiedote

Yleiskonferenssin pääteemoina mm. Jeesus Kristus, usko, rakkaus ja perhe

186. vuosikonferenssi lähetetään uskollisille kirkon jäsenille ja ystäville ympäri maailmaa

Lauantaina 26. maaliskuuta 2016 Salt Lake Cityssä Utahin osavaltiossa Yhdysvalloissa lähetetään maailmanlaajuisena suorana lähetyksenä ensimmäinen kuudesta Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon 186. vuosikonferenssin kokouksesta.

Näiden kokousten aikana myöhempien aikojen pyhät saavat kuulla sanomia kirkon johtajilta, kuten ensimmäiseltä presidenttikunnalta, kahdentoista apostolin koorumin jäseniltä ja muilta johtavilta auktoriteeteilta sekä kirkon johtavilta virkailijoilta.

”Koko elämäni ajan kirkon yleiskonferenssit ovat olleet innostavia hengellisiä tapahtumia, ja kirkko itsessään on ollut paikka tulla tuntemaan Herraa”, sanoi vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista viime lokakuun yleiskonferenssipuheessaan.

Katsaus edelliseen yleiskonferenssiin

Valmistautuakseen tulevaan huhtikuun yleiskonferenssiin mormonit pohtivat usein edellisen yleiskonferenssin puhujien sanomia.

Edellisen konferenssin pääaiheita olivat mm. Jeesus Kristus, taivaallinen Isä, usko, rakkaus, elämä ja perhe. Nuo aiheet tunnistettiin käyttämällä sanaryppäitä.

Aiheet löydettiin sanaryppäästä, kun puheiden englanninkieliset versiot yhdistettiin ja teksti ajettiin analysointiohjelman läpi.

Sanaryppäät ovat vain yksi tapa, jolla jäsenet tarkastelevat edellisen yleiskonferenssin puheita. Jäsenet ja heidän ystävänsä käyttävät myös kuvallisia mietelmiä näistä puolivuosittaisista tapahtumista päivittäisinä innoituksen lähteinään ja lukevat konferenssipuheet uudelleen seuraavan puolen vuoden aikana, kun ne julkaistaan verkossa heidän omalla kielellään.

Yhteyksiä Euroopan vyöhykkeeseen

Vaikka yleiskonferenssi lähetetään Salt Lake Citystä – missä kirkon keskuspaikka sijaitsee – monet kirkon johtajat matkustavat ympäri maailmaa vieraillen kirkon jäsenten luona ja arvioiden heidän tarpeitaan.

Lokakuun loppupuolella vuonna 2015 sisar Linda K. Burton, Apuyhdistyksen ylijohtaja, ja sisar Bonny L. Oscarson, Nuorten Naisten ylijohtaja, vierailivat Euroopan-matkallaan Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Belgiassa, Saksassa, Sveitsissä ja Italiassa. Tuolloin he tapasivat joitakin Euroopan vyöhykkeen naisia ja kuulivat näiden ilonaiheista ja haasteista.

 ”Minuun on tehnyt suuren vaikutuksen täällä näkemäni moninaisuus ja ihmisten välillä vallitseva rakkaus”, sanoi sisar Burton ollessaan Euroopassa. ”Kunpa keksisimme, kuinka saada maailma hyötymään tästä, niin tilanteemme olisi paljon parempi.”

Muilla kirkon johtajilla on sukujuuria Euroopan alueella.

Tammikuussa 2016 vanhin Dale G. Renlund kahdentoista koorumista kertoi, että hänen vanhempansa ovat Pohjoismaista lähtöisin olevia siirtolaisia ja että hänellä on serkkuja, jotka asuvat yhä Suomessa ja Ruotsissa. Vanhin Renlund uskoo, että suuri osa hänen luonteenpiirteistään tulee hänen pohjoismaisista juuristaan, jotka ovat perintöä hänen vanhemmiltaan.

Presidentti Dieter F. Uchtdorf, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, syntyi Ostravassa, joka sijaitsee nykyisessä Tšekin tasavallassa. Hänen perheensä pakeni kodistaan, kun hän oli vasta nuori poika. Hän kertoi kokemuksistaan pakolaisena videolla tammikuussa 2016.

186. vuosikonferenssin kokoukset alkavat seuraavina aikoina Suomen aikaa.

  • Sunnuntaina 27. maaliskuuta klo 3.00: Yleinen naisten kokous (uusintalähetys seurakunnissa lauantaina 2. huhtikuuta klo 17.00)
  • Lauantaina 2. huhtikuuta klo 19.00: Lauantain aamukokous
  • Lauantaina 2. huhtikuuta klo 23.00: Lauantain iltapäiväkokous (uusintalähetys seurakunnissa sunnuntaina 3. huhtikuuta klo 15.00)
  • Sunnuntaina 3. huhtikuuta klo 3.00: Pappeuskokous (uusintalähetys seurakunnissa sunnuntaina 3. huhtikuuta klo 12.00)
  • Sunnuntaina 3. huhtikuuta klo 19.00: Sunnuntain aamukokous
  • Sunnuntaina 3. huhtikuuta klo 23.00: Sunnuntain iltapäiväkokous (katsottavissa verkossa)

Yleiskonferenssia voi katsoa suorana lähetyksenä osoitteessa lds.org ja seurakuntakeskuksissa ympäri Eurooppaa.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.