Uutistiedote

Kirkko julkistaa ”Valoa maailmaan” -jouluhankkeen

Maailmanlaajuinen verkkokampanja keskittyy Kristuksen kaltaiseen palvelemiseen

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko julkistaa maailmanlaajuisen hankkeen juhlistaakseen Jeesuksen Kristuksen syntymää ja kannustaakseen ihmisiä jouluna palvelemaan muita. ”Valoa maailmaan” -jouluhanke on maailmanlaajuisen yleisön saatavilla perjantaista 25. marraskuuta tammikuun 1. päivään.

 

Hanke keskittyy siihen, että ylistäisimme Jeesusta Kristusta, joka on ”maailman valo” (Joh. 8:12), ja toisimme sitä valoa muille. ”Kun noudatamme Vapahtajan esimerkkiä ja elämme, kuten Hän eli ja kuten Hän opetti, tuo valo palaa sisimmässämme ja valaisee tietä muille”, presidentti Monson sanoi eräässä yleiskonferenssipuheessa lokakuussa 2015.

Jaettavaa verkkosisältöä on saatavana sivustolla www.mormon.org 25. marraskuuta alkaen, kuten video, joka kutsuu katsojia tekemään joulun aikana palveluksia Kristuksen esimerkkiä noudattaen. Palvelutempaus käynnistyy torstaina 1. joulukuuta maailmanlaajuisella palvelupäivällä.

Soitettava/ladattava päävideo on saatavana myös kirkon Evankeliumiaiheinen kirjasto -sovelluksessa. Hankkeen aikana sosiaalisessa mediassa on jaettavissa lisäksi 25 lyhyttä videota, joissa on päivittäisiä palveluideoita. Nämä lyhyet videot ovat saatavana englanniksi, espanjaksi, italiaksi, portugaliksi, ranskaksi ja saksaksi. Muilla eurooppalaisilla kielillä tarjolle tulee jouluaiheisia meemejä.

Jaettava sisältö lisätään mormon.org-sivustoon liittyville sosiaalisen median sivuille. Sosiaalisen median käyttäjiä kannustetaan kertomaan kokemuksistaan käyttämällä aihetunnistetta #ValoaMaailmaan.

Verkkosivustolla, joka on saatavana englanniksi, espanjaksi ja portugaliksi, on ladattava adventtikalenteri ”25 tavalla. 25 päivän aikana.” Maakohtainen verkkosivu julkaistaan 26 muulla kielellä. Kalenterissa on päivittäisiä ideoita palvelutilaisuuksien suunnitteluun joulukuussa aina joulupäivään asti.

Lisäksi tätä aineistoa on tarjolla internetsivustoilla, maailmanlaajuisesti kirkon vierailukeskusten näyttelyissä englanniksi ja espanjaksi, jäsenten ja lähetyssaarnaajien työvälineissä sekä ulkomainoksissa, kuten mainostauluissa New York Cityn Times Squarella, Salt Lake Cityssä, Los Angelesissa, Johannesburgissa Etelä-Afrikassa, Filippiineillä ja Meksikossa.

Päävideo on tuotettu seuraavilla 33 kielellä: albania, armenia, cebu, englanti, espanja, fidži, hollanti, indonesia, italia, japani, kiina, korea, kreikka, kroaatti, latvia, mongoli, norja, portugali, puola, ranska, romania, ruotsi, saksa, samoa, suomi, tagalog, tanska, thai, tonga, tšekki, ukraina, unkari ja venäjä.

Kirkon lähetystyöosasto on useana kuluneena vuonna toteuttanut joulu- ja pääsiäissanomaan liittyviä hankkeita tuodakseen laajemman yleisön tietoon kirkkomme sanoman siitä, että Jeesus Kristus syntyi, eli, kuoli ja nousi kuolleista pelastaakseen koko ihmiskunnan.

Viime joulukuussa jouluhanke ”Vapahtaja on syntynyt” saavutti miljoonia ihmisiä eri puolilla maailmaa. Video katsottiin yli 50 miljoonaa kertaa. Myös viime kevään pääsiäishanke ”Seuratkaa Häntä” saavutti miljoonia.

Lisäaineistoa

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.