Aihe

Vaarnanjohtaja

Vaarnanjohtaja on maallikkojohtaja vaarnassa, joka on maantieteellinen hiippakuntaa vastaava hallintoalue. Vaarnanjohtaja on mies, jota pyydetään palvelemaan tässä tehtävässä vapaaehtoisena. Hän valvoo kirkon ohjelmia tietyllä maantieteellisellä alueella, joka koostuu yksittäisistä seurakunnista, ja hänen tehtävänään on auttaa vaarnansa jäseniä näiden pyrkimyksissä seurata Jeesusta Kristusta. Hän myös valvoo piispojen eli seurakuntien johtajien toimintaa antaen heille tarvittaessa neuvoja.

Vaarnanjohtajan apuna on kaksi neuvonantajaa sekä 12 miehen ryhmä, jota kutsutaan korkeaksi neuvostoksi. Näillä johtohenkilöillä on merkittävässä määrin paikallista päätäntävaltaa tehdä vaarnansa jäseniä koskevia päätöksiä. Vaarnanjohtaja palvelee yleensä noin yhdeksän vuotta.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.