Uutistiedote

Suomalainen europarlamentaarikko ja kirkon EU-toimisto isännöivät Euroopan parlamentissa uskonnonvapautta käsitellyttä seminaaria

Lokakuun 18. päivänä 2016 Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Euroopan unionin toimisto ja europarlamentaarikko Hannu Takkula sekä Euroopan parlamentin ajatuksen- ja uskonnonvapautta sekä uskonnollista suvaitsevuutta käsittelevä ryhmä isännöivät Euroopan parlamentissa seminaaria nimeltä ”Liike-elämän ja uskonnonvapauden välinen yhteys”. Tapahtumaan osallistui EU:n toimielinten, kansalaisjärjestöjen, kirkkojen ja uskonnollisten järjestöjen edustajia.

Puhujina olivat tri Brian J. Grim, Religious Freedom & Business -säätiön puheenjohtaja, tri Jeffrey Franks, kansainvälisen valuuttarahaston Euroopan unionin Brysselin ja Pariisin toimiston johtaja, professori W. Cole Durham, oikeus- ja uskontotieteiden kansainvälisen keskuksen perustaja ja johtaja Brigham Youngin yliopistossa, sekä Branislav Stanićek, Ján Figel’in poliittinen avustaja sekä ajatuksen- ja uskonnonvapauden edistämisen erityislähettiläs Euroopan unionin ulkopuolella.

Seminaarin aikana paneeli käsitteli sitä, kuinka liike-elämä ja uskonnonvapaus ovat yhteydessä toisiinsa ja kuinka ne voisivat tukea toisiaan. Francesco Di Lillo, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Euroopan unionin toimiston johtaja, avasi tapahtuman. Hän alusti aiheen, kertoi kirkon työstä EU:n toimielinten kanssa sekä kirkon sitoutumisesta uskonnonvapauden edistämiseen kaikille. Valitettavasti ajatuksen- ja uskonnonvapaus on yhä lisääntyvässä määrin ollut hyökkäyksen kohteena monissa osissa maailmaa, kuten Di Lillon esiin tuomissa eri raporteissa havainnollistettiin.

Europarlamentaarikko Hannu Takkula, joka toimi tapahtuman isäntänä ja puheenjohtajana, esitti ajatuksiaan siitä tärkeästä roolista, joka EU:lla on kansainvälisesti uskonnonvapauden edistämisessä. Ajatuksen- ja uskonnonvapautta käsittelevän EU-ryhmän jäsenenä hän kertoi tavoitteista, joita tämä eri poliittisista ryhmistä koostuva europarlamentaarikkojen ryhmä on asettanut saadakseen ajatuksen- ja uskonnonvapauden EU:n esityslistalla tärkeämmälle sijalle. Tri Grim selitti, että uskonto vaikuttaa vuosittain lähes 1,3 biljoonan US-dollarin verran Yhdysvaltain talouden sosioekonomiseen arvoon. Hän esitti myös monia esimerkkejä toimitusjohtajien ja liikeyritysten hyvistä käytännöistä, joilla on kohennettu paikallista yhteiskuntaa uskontoon liittyvien hankkeiden avulla. Tri Franks tuki tri Grimin ajatuksia uskonnonvapauden ja taloudellisen vallan välisestä yhteydestä: toisaalta vauraammilla yhteiskunnilla on luontainen taipumus hakea lisää poliittisia vapauksia ja toisaalta uskonnolliset käsitykset edistävät osaltaan hyviä sosiaalisia ja taloudellisia käytäntöjä perheissä. Professori Durham tähdensi sitä lisäarvoa, jota uskonnon pohjalta toimivat organisaatiot ja liikeyritykset tuovat kansantalouteen. Erityislähettiläs Stanićek puhui uskonnon innoittamien toimijoiden näkökulmasta liike-elämässä.

Tämä tapahtuma on viimeinen sarjassa hankkeita, joita kirkon EU-toimisto on toteuttanut edistääkseen ja helpottaakseen EU-toimijoiden keskuudessa dialogia uskontoon, perheeseen ja uskonnonvapauteen liittyvistä menettelytavoista.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.