Uutistiedote

MAP-kirkon EU-toimisto Brysselissä avattiin – kunniavieraana apostoli

Maaliskuun 18. päivänä kahdentoista apostolin koorumin jäsen, vanhin D. Todd Christofferson oli kunniavieraana päivällisillä, jotka järjestettiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Euroopan unionin toimiston äskettäisten avajaisten kunniaksi Brysselissä. Tilaisuuteen osallistui uskontokuntien johtohenkilöitä, kansalaisjärjestöjen edustajia eri puolilta maailmaa sekä muita merkittäviä vieraita. Tilaisuuden isäntänä toimi vanhin José A. Teixeira, kirkon Euroopan vyöhykkeen johtaja.

Aiemmin samana päivänä vanhin Christofferson tapasi Euroopan komissiossa Katharina von Schnurbeinin, joka toimii Euroopan komission puheenjohtajan José Manuel Barroson neuvonantajana kirkkoja, uskonnollisia yhdistyksiä tai yhdyskuntia sekä filosofisia ja tunnustuksettomia järjestöjä koskevissa asioissa. Tapaamisen aikana vanhin Christofferson antoi tunnustusta ja kiitosta Euroopan unionin pyrkimyksille hakea kirkkojen myötävaikutusta ja osallistumista Euroopan unionin politiikan laatimiseen. Hän myös vahvisti sen, että Jeesuksen Kristuksen kirkko haluaa osallistua aktiivisesti tähän tärkeään työhön.

Kirkon Euroopan keskustoimisto sijaitsee Frankfurtissa Saksassa, ja kirkko on vahvasti sitoutunut työskentelemään Euroopan unionin toimielinten kanssa uskoon, perheeseen ja uskonnonvapauteen liittyvissä asioissa sekä viemään eteenpäin Jeesuksen Kristuksen evankeliumin siunauksia ja varmistamaan ne kaikille ihmisille Euroopassa ja kaikkialla maailmassa. Kirkon Euroopan unionin toimisto Brysselissä etsii mahdollisuuksia palvella Euroopan yhteisöä sen poliittisten ja järjestäytyneiden toimielinten kautta sekä toimimalla yhteistyössä kansainvälisten kansalaisjärjestöjen, uskonnollisten järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa.

”Kunnioitamme EU:n instituutioita ja niiden uskonnonvapautta koskevia ohjeita, ja suhtaudumme vakavasti  EU-suhteisiin. Haluamme kantaa kortemme kekoon parhaamme mukaan. Kirkkona ymmärrämme, mitä vaino merkitsee, ja siten osaamme  arvostaa uskonnonvapautta erityisen paljon”, sanoi vanhin D. Todd Christofferson pitäessään päivällistilaisuuden pääpuhetta. Vanhin Teixeira lisäsi: ”Instituutiona kirkko ei tue, suosi eikä vastusta poliittisia puolueita, ehdokkaita eikä vaaliohjelmia, mutta varaamme oikeuden puhua puolueettomalla tavalla aiheista, joilla uskomme olevan merkittäviä yhteiskunnallisia tai moraalisia seurauksia tai jotka vaikuttavat suoraan kirkon intresseihin.”

Francesco Di Lillo, toimiston äskettäin nimitetty johtaja, odottaa innolla mahdollisuutta työskennellä Euroopan unionin virkailijoiden ja muiden kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa käsiteltäessä yhteisiä huolenaiheita. Hän sanoi: ”Kirkko ja sen 15 miljoonaa jäsentä eri puolilla maailmaa etsivät jatkuvasti mahdollisuuksia palvella ja työskennellä yhteiskunnan kanssa. Yhdessä uskonkappaleessamme sanotaan: ’Jos on jotakin hyveellistä, rakastettavaa tai hyvältä kuuluvaa tai kiitettävää, sitä me etsimme.’ Toimistomme tulee etsimään mahdollisuuksia edistää näitä asioita, ja pyrimme tekemään niin toimimalla yhteistyössä niiden kanssa, joiden kanssa meillä on yhteisiä arvoja ja huolenaiheita.”

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.