Uutistiedote

Mormonien yleiskonferenssi lähetetään miljoonille – vaikuttaa yksilöihin

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon yleiskonferenssi lähetetään 5.–6. huhtikuuta suorana lähetyksenä miljoonille katselijoille eri puolilla maailmaa. Vaikka yleiskonferenssilla on laaja katsojakunta, se valmistaa ystäviä ja uskovia yksilötasolla kohtaamaan omia päivittäisiä haasteitaan.

Lohdun lähde

Näin kävi brittiläiselle myöhempien aikojen pyhiin kuuluvalle Clarissa Hoylelle, joka synnytti viidennen lapsensa vuonna 2012. Hoylen vastasyntyneessä tyttövauvassa oli jotakin erilaista. Hyvin sujunut raskaus antoi tuskin mitään viitteitä siitä, että hänen tyttärensä Lilly joutuisi neljäksi viikoksi sairaalan vastasyntyneiden teho-osastolle tai että lopulta Lillyllä todettaisiin harvinainen kromosomihäiriö.

”Lillyn diagnoosi on todella harvinainen”, Hoyle toteaa. ”Siitä ei tiedetä kovinkaan paljon. Emme tienneet, mitä elämässämme tapahtuisi tai miten pitkään hän eläisi, ja olimme siitä todella huolissamme.” Huhtikuussa 2012 – kaksi kuukautta tyttärensä syntymän jälkeen – Hoyle alkoi seurata yleiskonferenssia miehensä ja lastensa kanssa.

”Katsomme yleiskonferenssia saadaksemme opastusta ja ohjausta elämäämme – saadaksemme ajankohtaista ilmoitusta ja opetusta sekä saadaksemme voimaa”, Hoyle kertoo. Tällä kertaa puhe, jonka piti Ronald A. Rasband, eräs kirkon johtohenkilö, kosketti häntä ainutlaatuisen henkilökohtaisella tavalla. ”Vanhin Rasband puhui siitä, miten hänen tyttärenpojallaankin oli todettu kromosomihäiriö”, hän kertoo. ”Se sopi aivan täydellisesti minuun ja kaikkeen siihen, mitä olimme kokeneet. Muistan erään virkkeen, jossa hän kehotti luottamaan Herraan, ja se todella vaikutti minuun. Ajattelin: ’Juuri niin, minun täytyy vain luottaa Herraan, niin kaikki kyllä järjestyy.’  Se antoi minulle suurta lohtua.”

Uskon sanoma

Epävarmuus painoi raskaana Alankomaissa asuvaa myöhempien aikojen pyhiin kuuluvaa David Jansenia [nimi on muutettu]. Vaikka hän oli aktiivinen jäsen ja johtohenkilö sikäläisessä vaarnassa (vastaa hiippakuntaa), vaikeat kokemukset saivat hänet kyseenalaistamaan uskonkäsityksiään ja luottamustaan Jumalaan. Hän alkoi käydä sunnuntain jumalanpalveluksissa yhä harvemmin, ja lopulta hän lakkasi kokonaan käymästä.

”Ajattelin, että tiedän itse kaiken paremmin”, Jansen sanoo. ”En aikonut mennä kirkkoon enää koskaan.” Tuntien syvää epävarmuutta hengellisellä polullaan Jansen etsi apua yleiskonferenssista ja kuunteli kirkon ensimmäiseen presidenttikuntaan kuuluvan toisen neuvonantajan Dieter F. Uchtdorfin puhetta.

”Katsoin konferenssia kotona perheeni kanssa, kun presidentti Uchtdorf lausui tämän voimallisen ajatuksen: ’Epäilettehän ensin epäilyksiänne ennen kuin epäilette uskoanne’”, Jansen kertoo.  ”Se todella vaikutti sydämeeni. Käsitin, että olin heittänyt pois kaiken, mitä minulla oli ollut – hengelliset aarteeni – sen ajatuksen vuoksi, että muka tiesin paremmin kuin Jumala.  Sillä hetkellä päätin muuttua.”

Tärkeysjärjestyksen perusta

Myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan Charles Defranchin suhtautumiseen ajan ja voimavarojen hallintaan vaikuttaa yleiskonferenssipuhe ”Hyvä, parempi, paras”. Sen on pitänyt Dallin H. Oaks, joka kuuluu kirkon toiseksi ylimpään johtoryhmään. Defranchi, Kamerunista kotoisin oleva kaupan alan asiantuntija, on kauppaministeriön palveluksessa Yhdysvaltain suurlähetystössä Pariisissa, ja hänen erityisalaansa on tietotekniikka. Lähes kaksi vuotta sitten Defranchi valittiin tieto- ja viestintätekniikan maailmanlaajuisen ryhmän vetäjäksi, ja tässä tehtävässä hän johtaa ja kannustaa kansainvälistä 130 hengen ryhmää.

”Olen käyttänyt apunani tätä yleiskonferenssipuhetta kannustaessani ryhmään kuuluvia kollegojani kehittämään uuden ajattelutavan siihen, kuinka he palvelevat amerikkalaisia huipputeknologian yrityksiä, jotka kääntyvät heidän puoleensa saadakseen apua vientiasioissa”, Defranchi kertoo. ”En mainitse vanhin Oaksia tai kirkkoa, mutta olen käyttänyt joitakin puheen ajatuksia osoittaakseni heille, miksi he eivät huijaa ketään kohdistaessaan voimavaransa niihin yrityksiin, jotka hyötyvät eniten veronmaksajien rahoista valtion tiukassa taloustilanteessa.”

Defranchi huomauttaa, että tämä suhtautumistapa on johtanut siihen, että hänen kollegansa työskentelevät mielenkiintoisten projektien parissa, jotka vaikuttavat edullisesti Amerikan talouteen. Defranchin mukaan sen hyödyn, jonka saa miettiessään asioiden oikeaa tärkeysjärjestystä, voi ulottaa myös oman elämän osa-alueille.

”Elämässä on paljon hyviä asioita, mutta kaikkeen hyvään ei ehdi”, Defranchi sanoo. ”Vanhin Oaks käsitteli sitä tarkemmin – kuinka meidän täytyy aina keskittyä siihen, mikä on parasta, eikä vain siihen, mikä on hyvää tai parempaa, koska sillä tavoin saamme parhaimman hyödyn elämästämme, ihmissuhteistamme, ajastamme ja palvelemisestamme kirkossa.”

Yleiskonferenssi 2014

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon 184. vuosikonferenssin kokoukset pidetään 5.–6. huhtikuuta klo 10.00 ja 14.00 Kalliovuorten aikaa.

Yleiskonferenssi pidetään joka huhti- ja lokakuussa, ja se koostuu viidestä kahden päivän aikana pidettävästä kaksi tuntia kestävästä kokouksesta. Konferenssin aikana kirkon johtohenkilöt puhuvat useista hengellisistä aiheista kohdistaen sanansa niin myöhempien aikojen pyhille kuin valtiovallan, uskontokuntien ja paikallisten tahojen edustajille ja muille vieraille. 

Suoraa lähetystä voi seurata osoitteessa www.lds.org.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.