Aihe

Kotikäyntiopetus

Kotikäyntiopettaja on nainen, joka on saanut tehtävän pitää huolta samassa myöhempien aikojen pyhien seurakunnassa asuvasta toisesta naisesta ja auttaa häntä. Jokainen nainen saa kaksi kotikäyntiopettajaa, jotka ottavat häneen yhteyttä ainakin kerran kuussa ja kannustavat häntä hänen pyrkimyksissään elää Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan. Tähän säännölliseen yhteydenottoon sisältyy hengellisen opetuksen sanoma, joka sovelletaan vastaamaan yksittäisen naisen tarpeita ja huolenaiheita. Sanoma innoittaa usein keskustelemaan lisää evankeliumista, ja naiset oppivat yhdessä.

”Kotikäyntiopettajat palvelevat Vapahtajan puolesta. Meidän kätemme ovat Hänen kätensä, meidän rakkautemme on Hänen rakkauttaan ja meidän palvelumme on Hänen palvelemistaan. Hyvät kotikäyntiopettajat tuntevat sisaret, joiden luona he käyvät. He rakastavat heitä, palvelevat heitä ja auttavat heitä oppimaan evankeliumia – –. He keskittyvät vahvistamaan koteja ja sisaria. Ei ole sen suurempaa etuoikeutta kuin huolehtia toisesta ihmisestä ja vahvistaa häntä”, aiempi Apuyhdistyksen ylijohtaja Julie B. Beck on sanonut.

Kutsumuksensa hengellisen puolen lisäksi kotikäyntiopettajat auttavat myös naisen ja hänen perheensä ajallisissa tarpeissa. Kotikäyntiopettajat voivat esimerkiksi tuoda ruokaa vauvan synnyttyä tai auttaa kodin siivoamisessa, jos nainen on sairas.

Useimmilla naisilla kirkossa on tilaisuus palvella kotikäyntiopettajina. Kotikäyntiopetusohjelmaa koordinoi Apuyhdistys, naisille tarkoitettu järjestö jokaisessa myöhempien aikojen pyhien seurakunnassa.

Kotikäyntiopetusohjelma täydentää kotiopetusohjelmaa myöhempien aikojen pyhien tarpeista huolehtimisessa. Kotiopettajia ovat miehet, joiden tehtäväksi on annettu käydä pareittain jokaisessa kodissa. 

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.