Aihe

Huoltotyö ja omavaraisuus

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon huoltotyöohjelman tavoitteena on pitää huolta tarvitsevista ja opettaa samalla periaatteita, joiden ansiosta tarvitsevista tulee omavaraisia ja he säilyttävät itsekunnioituksensa. Ohjelma tarjoaa myös tilaisuuksia kaikille muille kirkon jäsenille palvella – täyttää Jeesuksen Kristuksen antama käsky ruokkia nälkäisiä, antaa juotavaa janoisille, tarjota majapaikka muukalaisille, vaatettaa alastomia ja käydä sairaiden luona.

Pian sen jälkeen kun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko oli perustettu vuonna 1830, sen johtajat perustivat piispojen varastohuoneita. Ne olivat paikkoja, joihin varastoitiin kirkon jäsenten vapaaehtoisesti lahjoittamaa viljaa ja muita hyödykkeitä ja joista sitä jaettiin tarvitsevien jäsenten auttamiseksi. Huhtikuussa 1936 kirkko järjesti virallisesti huoltotyöohjelman auttaakseen niitä kirkon jäseniä, jotka kärsivät suuren lamakauden tuhoisista vaikutuksista. Nykyään huoltotyöohjelma on laajentunut maapallon joka kolkkaan ja auttaa kaikkiin uskontokuntiin kuuluvia ihmisiä.

  • Huoltotyöohjelmaa rahoitetaan kirkon jäsenten antamin lahjoituksin. Yhtenä sunnuntaina kuukaudessa kirkon jäsenet ovat syömättä ja juomatta kahden aterian ajan ja antavat kirkolle ne rahat, jotka he muutoin olisivat käyttäneet näihin aterioihin.
  • Paikallisen seurakunnan johtaja (piispa) etsii tarvitsevat ihmiset Apuyhdistyksen johtajan – naisten järjestön johtajana palvelevan seurakunnan sisaren – avulla. Seurakunnat pidetään muutaman sadan hengen kokoisina, jotta paikalliset johtajat voivat tuntea seurakuntalaisensa.
  • Joissakin paikoissa, joissa kirkon jäseniä on paljon, huoltotyötilat voivat olla mittavat. Huoltotyöaukio lähellä kirkon keskuspaikkaa Salt Lake Cityssä Utahissa on suurin tällaisten tilojen keskittymä. Aukiolla on säilyketehdas, meijeri, piispojen varastohuone, käytettyjen tavaroiden myymälä, työllistämiskeskus sekä siiloja, joihin on varastoitu vehnää ja muita viljoja.
  • Piispojen varastohuoneita on usein verrattu supermarketeihin, joissa ei ole kassoja. Ruokaa ja taloustavaroita annetaan niille, joilla ei ole niihin varaa ja jotka tuovat paikallisen piispansa allekirjoittaman tilauksen. Hyödykkeiden saajille annetaan tilaisuuksia tehdä kykynsä mukaan työtä saamansa avun edestä. Eri puolilla maailmaa on 129 piispojen varastohuonetta.
  • Työllistämiskeskukset tarjoavat paikan, jossa ihmiset voivat saada valmennusta työelämään, oppia laatimaan paremman ansioluettelon ja löytää työtilaisuuksia. Eri puolilla maailmaa on 259 työllistämiskeskusta.
  • Deseret Industries on voittoa tuottamaton organisaatio, joka toimii sekä työhön valmentavana paikkana että pitää käytettyjen tavaroiden myymälöitä. Käytettyjen tavaroiden myymälät ovat avoinna suurelle yleisölle.
  • MAP-perhepalvelut on yksityinen, voittoa tuottamaton organisaatio, joka tarjoaa neuvontaa, adoptiopalveluja (Yhdysvalloissa), riippuvuuksista toipumisen tukiryhmiä sekä resursseja sosiaalisiin, emotionaalisiin ja hengellisiin haasteisiin.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.