Uutistiedote

Albanian presidentin puoliso tutustui mormoneihin maassaan

Perjantaina 19. syyskuuta 2014 Albanian presidentin puoliso Odeta Nishani tapasi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kokouspaikassa Durrësissa kirkon johtohenkilöitä – vanhin Patrick Kearonin, joka on ensimmäinen neuvonantaja Euroopan vyöhykkeen johtokunnassa, ja Tiranan vaarnan johtajan Medlir Meman. He vaihtoivat ajatuksia humanitaarisista hankkeista Albaniassa. He keskustelivat myös perheen ja moraaliarvojen tärkeydestä yhteiskunnassa sekä uskontojen välisten suhteiden vahvistamisen hyödyistä.

     ”Oli etuoikeus tavata presidentin puoliso”, sanoi vanhin Kearon. ”Meillä oli suurenmoinen aamupäivä yhdessä, kun tutustuimme Albanian kulttuurin ja väestön runsaaseen monimuotoisuuteen. Kerroimme hänelle kirkkomme toiminnoista ja halustamme palvella Albanian kansaa. Presidentin puoliso oli viehättävä ja huomaavainen, ja odotamme kanssakäymisen jatkuvan lämpimänä täällä tässä kauniissa maassa.”

     Kirkon perheiden lapset Durrësin seurakunnasta toivottivat presidentin puolison tervetulleeksi laulamalla laulun ”Oon lapsi Jumalan” ja ojentamalla hänelle kimpun syksyn kukkia.  Hymyillen presidentin puoliso kiitti nuoria esiintyjiä.

     Presidentin puoliso ohjattiin tutustumiskierrokselle rakennukseen, ja hänelle esiteltiin kirkon paikallisia johtohenkilöitä, jotka selostivat tämän kristillisen uskonnon useita eri toimintoja, varsinkin niitä ohjelmia, joiden tarkoituksena on vahvistaa nuoria ja perhettä. Erityisesti tähdennettiin myös kirkon naisten järjestöä, jonka maailmanlaajuinen jäsenmäärä on suurempi kuin missään muussa naisten organisaatiossa maailmassa. Vanhin Kearon ojensi presidentin puolisolle kirjan, jossa tuodaan esiin kirkon jatkuvia humanitaarisen avun projekteja eri puolilla Albaniaa.

     Tutustumiskierroksen jälkeen Odeta Nishani ja kirkon johtohenkilöt osallistuivat lounastilaisuuteen Tiranassa. Heidän lisäkseen tilaisuudessa olivat tri Marjeta Capi, Tiranan vaarnan tiedotusjohtaja, ja Tiranan 1. seurakunnan piispa Artan Dervishi. Kiitoksena vierailustaan ja omistautuvasta palvelutyöstään Albanian kansan hyväksi presidentin puoliso sai perhettä esittävän veistoksen. Odeta Nishani kiitti ystävällisesti läsnä olleita ja ilmaisi tyytyväisyytensä päivän tapahtumiin.

Tyyliopashuomautus:Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta kerrottaessa on asianmukaista käyttää kirkon koko nimeä, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Lisätietoja kirkon nimen käyttämisestä löytyy verkossa olevasta Tyyliopas.